Matkustan ensimmäistä kertaa Suomeen työmatkalle vain muutaman Saksassa vietetyn viikon jälkeen. Tuntuu oudolta nähdä tutut paikat. En ole ollut poissa riittävän pitkään, että olisin ehtinyt kaivata Helsinkiä. Silti kaikki näyttää vähän vieraalta. Vallilan kivitalot karkealinjaisemmilta kuin Hampurin koristeelliset Altbaut, valo kirkkaammalta ja kylmemmältä. Ilmassa on syksyn tuntua, vaikka päivissä on vielä lämpöä.
Olen tutussa paikassa, pyöräilen tuttuja katuja. Oodi näyttää kauniilta illan hämärtyessä ja ystäviä on ihana tavata. Tuntuu mukavalta, kun tiedän mihin mennä ja mitä ostaa kaupasta. Pari työpäivääkin sujuvat oikein hyvin. Mieleni kapinoi kuitenkin tuttuuden tunnetta vastaan, en solahda siihen kunnolla. Kotiutumiseni Hampuriin on vielä niin alussa, olen vasta muutamia päiviä aiemmin kutsunut asuntoamme ensimmäistä kertaa spontaanisti kodiksi ja koettanut etsiä tuttuja paikkoja ja potentiaalisia uusia rutiineja Eppendorfin kaduilta. Molemmat paikat tuntuvat vähän vierailta ja vartioin kotiutumisprosessiani mustasukkaisesti.
Yövyn yksiössä, jonka olemme eristäneet väliseinällä Vallilan kodistamme. Lämmitän makaronilaatikkoa mikrossa ja tiskaan astioita pienen kylppärin lattialla pesuvadissa. Suuren osan huoneesta valtaa flyygeli, joka jäi tänne asumaan poissaolomme ajaksi. Lisäksi sinne mahtuvat sänky ja pöytä, vaatehuoneessa porisee vedenkeitin ja eteisessä hurisee jääkaappi. Kodin muissa huoneissa puuhaa nyt vuokralainen. On mukavaa katsoa ikkunasta tuttua maisemaa. Yritän ottaa kaiken irti omasta ajasta. Huomaan kuitenkin myös kovasti kaipaavani pikku jalkojen tepsutusta huoneessa, tuntuu vähän oudolta olla täällä ilman lasta ja miestä.
He ovat nyt mieheni perheen luona Schleswig-Holsteinissa. Olemme viettäneet siellä pitkät pätkät ensimmäisistä Saksan viikoistamme. Jälleennäkemisen riemu oli tietysti suuri koronan aiheutettua yli vuoden tauon matkustamiseen ja haluamme viettää aikaa yhdessä. Appivanhempien kotikaupunki on vain tunnin ajomatkan päässä Hampurista, joten kyläily sujuu helposti. Tyttäremme oppii käyttämään saksan kieltä ihmeellisellä vauhdilla isovanhempien kanssa puuhatessaan. Oikeastaan saksan puhuminen alkoi jo autossa matkalla lentokentältä isovanhempien luo. Ilmeisesti hän ei ollut katsonut tarpeelliseksi käyttää kielitaitoaan aikaisemmin, kun kaikki kerran selvästi ymmärsivät suomeakin.
Tyttö nauttii hauskoista leikeistä isovanhempien kanssa, syö mielellään kakkua ja makkaraa kuten kunnon saksalaisen kuuluu ja keinuu väsymättä Opan takapihalle ripustamassa keinussa. Meistä on hauskaa, että hän pääsee isovanhempien luona lähelle luontoa. Saksassa ihmiset asuvat maalaiskylissäkin lähellä toisiaan ja pellot levittäytyvät kylän ympärille. Appivanhempien kotikaupunki ei ole mikään kyläpahanen vaan pieni kaupunki, mutta se on peltojen ja niittyjen ympäröimä. Kaupungin keskustan lähellä sijaitsevan omakotitaloalueen isommilla pihoillakin asustelee lampaita, lehmiä ja hevosia. Naapurissa on kiltti kultainennoutaja, joka antaa pikkulapsen kävelyttää ja rapsutella itseään.
Olemme viettäneet isovanhemmilla niin paljon aikaa, että tyttäremme luulee meidän muuttaneen sinne ja käyvän Hampurin kodissa vain retkellä. Olemme kai kaikki vielä vähän hämmentyneitä näistä monista kodeista.
Viimeisimmät kommentit