Juhlapyhiä

Sataa, sataa ja sataa. Joulun ajan tunnelma tulee Pohjois-Saksassa jostain ihan muusta kuin kuulaista pakkaspäivistä ja valkoisista nietoksista. Joulumarkkinat, adventtikranssit ja loputtomat pikkuleipävalikoimat tuovat koko adventtiaikaan perustaaperrusta juhlavamman fiiliksen tihkusateesta huolimatta. Ehdimmekin koluta useampia pieniä joulutoreja jo marras-joulukuun taitteessa.

Itsenäisyyspäivän aattona olin esiintymässä Hampurin suomalaisen merimieskirkon itsenäisyyspäivän juhlassa, joka oli oikein sympaattinen tilaisuus. Valmistin keikkaa varten Helvi Leiviskän raikkaan ja jotenkin tosi suomalaissävyisen sonatiinin. Lisäksi soitin Kasken ja Sibeliuksen kappaleita. Laulettiin Maamme-laulu, kuoro esitti videotervehdyksenä Finlandia-hymnin ja lopuksi juotiin kakkukahvit. Tapasin tilaisuudessa mukavia ihmisiä, muun muassa erään iäkkäämmän naisen, joka soittaa itsekin ja oli hyvin kiinnostunut Leiviskän kappaleesta. Hän toimii toisinaan urkurina kirkon tilaisuuksissa, ja lupasi joskus esitellä minulle kirkon urkuja ja antaa pienen oppitunnin niiden soitossa. Olen jo pidempään ajatellut, että majesteettisia ja muhevia urkuja olisi mukava kokeilla, joten kohtaaminen oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen.

Saksalainen ystävä perheineen oli tullut kuuntelemaan soittoani, ja menimme jälkeenpäin porukalla joulutorille Landungsbrückenille Elbe-joen rannalle. Vettä vihmoi kuten tavallista, mutta tunnelma oli silti ihanan jouluinen ja idyllinen. Joimme glühweinia ja kinderpunschia ja söimme bratwurstia ja kastanjoita. Kuoro lauloi joululauluja ja lapset tanssivat ja juoksentelivat pehmeällä puuhakealustalla. Huomioni kiinnittyi kuoronjohtajaan, joka toimi myös kuoron pianistina. Hän soitti sähköpianoa, ja joutui vähän väliä vapauttamaan vähintäänkin toisen käden koskettimien kuivaamiseen sadevedestä tai nuottien pelastamiseen tuulenpuuskilta. Välillä piti irrottaa molemmat kädet hassuun vedenläpsyttelykoreografiaan ja nuotitkin olivat kadonneet, mutta jotenkin laulu jatkui. Loppukonsertista hän soitti jo nahkahansikkaat kädessä ja veti sankarillisesti keikan loppuun hyvällä joulumeiningillä. Sähköpianokin kesti kylvyn, kuka tietää vieläkö se käynnistyi seuraavana päivänä. Kaikkeen sitä voi muusikkoparka joutua. Olin hiljaa mielessäni tyytyväinen, että sain soittaa oman keikkani siisteissä sisätiloissa flyygelillä.

Suomen itsenäisyyspäivänä vietetään Saksassa Nikolauksen päivää. Nikolaus on kovasti joulupukin näköinen heppu, joka käy yöllä jättämässä lahjoja puhtaaksi puunattuihin, ikkunan alle jätettyihin kenkiin. Päivä oli täällä tavallinen työ- ja päiväkotipäivä täynnä Nikolaus-lahjojen riemua ja odotusta. Illalla piti hoitaa vielä ostoksia kotikulmilla Eppendorfissa ja varsinaisen itsenäisyyspäivän viettäminen meinasi jäädä kokonaan muiden puuhien jalkoihin. Ajatus tuntui minusta pienessä joulunalusen Suomi-ikävässä yhtäkkiä aivan surkealta, ja puhisin kiireissäni ja ärtyneenä kotiin sytyttelemään kynttilöitä ja etsimään Areenasta Linnan juhlien live-lähetystä. Lopulta saatiin ennen kahdeksaa kaksi kynttilää ikkunalle, ehdittiin nähdä Kaija Koo ja Kaartin Combo Linnassa ja syötiin sohvalla villasukissa paistinpottuja ja niitä Nikolauksen tuomia herkkuja. Tällainen määrä perinteitä riitti aivan mukavaan itsenäisyyspäivän viettoon, hyvä muistaa seuraavina vuosina. Jäin mietiskelemään sitä, miksi ne perinteet tuntuivat niin kovin tärkeiltä. Vaikka emme ole olleet täällä Saksassa vielä kovin kauaa, sitä kuitenkin helposti sekoittuu kulloiseenkin ympäristöönsä ja alkaa leijailla siinä jotenkin juurettomana. Siinä on jotakin hienoa ja vapauttavaa, joka tuntui nuorempana pelkästään jännittävältä mutta nykyään myös hetkittäin vähän surulliselta. Joskus kaksi kynttilää ja kymmenen minuuttia Kaija Koota riittää palauttamaan kosketuksen tuttuun ja rakkaaseen tapaan olla, ja sitten voi taas nauttia kaikesta uudesta ja jännittävästä kevein sydämin.

Joulua vietimme perheen luona Oulussa lumisessa pakkassäässä. Kun siitä saa nauttia vain viikon vuodesta, tuntuvat nenän ja posket puuduttavat kävelylenkit, pulkkamäet, lumienkelit ja jäätyneet vedet aivan ihmeellisiltä. Niistä tulee nautittua erityisen kiihkeästi ja päivittäin. Kun pimeys laskeutuu kahdelta iltapäivällä, voi tyytyväisenä todeta päivän olevan pulkassa ja siirtyä sohvalle syömään Julioita. Tarkoitus oli kyllä aloitella Oulussa myös erästä kivaa soittoprojektia, mutta se siirtyikin keväältä syksyyn koronan takia, kuinkas muuten. Saimme siis lomailla aika rennosti. Uuden vuoden otamme vastaan sateisessa Saksassa, näillä näkymin uuden vuoden konsertissa Hampurin Elbfilharmnoniessa. Koronapassien ja kolmen rokotuksen voimalla saamme onneksi nauttia täällä vielä kulttuurista, mikä onkin hieno lahja ja toivon tuoja koronaväsymyksen keskellä. Toivokaamme valoisampaa, avointa, hyvien uutisten uutta vuotta 2022!